Mistä asiassa oli kyse?
Työntekijän työsopimuksessa säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Kilpailukykysopimukseen perustuneen työehtosopimusmääräyksen mukaan työntekijä- ja työnantajaosapuolet sopivat paikallisesti, miten 24 tunnin vuosittainen työajan pidennys toteutetaan kullakin työpaikalla. Työnantajayhtiössä tehtiin työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus, jonka mukaisesti myös kyseisen työntekijän viikkotyöaikaan lisättiin puoli tuntia.
Asian käsittely alemmissa tuomioistuimissa
Käräjäoikeus totesi, että työntekijän työsopimuksen työaikaehto oli työntekijälle edullisempi kuin työehtosopimuksen määräys, jossa oli sovittu työaikaa pidennettäväksi 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. Sovellettavasta työehtosopimuksesta ei käynyt ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä oli edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys olisi voinut ohittaa työntekijälle edullisemman työsopimusehdon. Työehtosopimuksessa ei ollut työntekijää sitovasti sovittu työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. Työntekijän työaika oli määräytynyt työsopimusehdon nojalla. Työnantaja oli menetellyt työntekijän työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä sillä ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä työntekijän viikoittaista työaikaa puolella tunnilla.
Hovioikeus katsoi, että lähtökohtaisesti työehtosopimusosapuolilla oli oikeus sopia siitä, että työehtosopimuksen määräys oli vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että sopimusten sitovuus, perustuslaillinen omaisuuden suoja ja siihen liittyvä taannehtivuuskielto edellyttivät, että edullisemmuussäännön sivuuttavia työehtosopimuksen määräyksiä voitiin soveltaa vain niiden jälkeen tehtyihin työsopimuksiin. Voimassa olevan työsopimuksen työaikaa koskevan nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi ei kuulunut työehtosopimusosapuolten kompetenssiin. Työntekijän työaika oli näin ollen määräytynyt tehdyn työsopimuksen perusteella. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.
Toimivaltainen tuomioistuin
Korkeimmassa oikeudessa oli ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko työntekijän viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta. Kun työajan pidennyksen perusteena oli työehtosopimuksen määräys, asiassa oli kuitenkin ensin arvioitavana se, oliko yleinen tuomioistuin toimivaltainen ratkaisemaan asian.
Lain mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee muun muassa työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; siitä, onko jokin menettely työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain mukainen; tai työehtosopimuksen taikka työehtosopimuslain vastaisen menettelyn seuraamuksesta. Työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen panee työtuomioistuimessa vireille ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys tai työnantaja, ensiksi mainittu omissa nimissään myös niiden puolesta, jotka sen tekemän työehtosopimuksen johdosta ovat työehtosopimukseen sidotut. Työntekijät eivät voi olla kantajina, ellei osoiteta, että työehtosopimukseen osallinen yhdistys on antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai sitä ajamasta.
Korkein oikeus totesi, että työtuomioistuimen toimivalta koskee työehtosopimuksia koskevia kysymyksiä. Niihin liittyviä kanteita ajetaan tavallisimmin vahvistuskanteina esimerkiksi työehtosopimuksen oikeaa tulkintaa koskevissa riidoissa. Työtuomioistuimessa voidaan oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa ajaa myös suorituskanteita, jos velvollisuus suoritukseen riippuu saman edellä mainitun riidan ratkaisusta. Kaikki muut kuin työtuomioistuimelle erikseen määrätyt työsuhderiidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Työtuomioistuimen toimivaltaan ei kuulu sen tutkiminen, onko työsopimuksen osapuoli menetellyt työsopimuksen vastaisesti eikä myöskään siihen liittyvän suoritusvaatimuksen tutkiminen. Koska työntekijällä on työtuomioistuimessa vain toissijainen kanneoikeus, työntekijän olisi voinut saattaa kanteen vireille työtuomioistuimessa vasta, kun työehtosopimukseen osallinen yhdistys olisi antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai ajamasta sitä. Korkein oikeus katsoikin, että työntekijän kanne kuului yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Työsuhteen ehtojen määräytyminen
Työehtosopimuslain mukaan jos työsopimus joiltakin osiltaan on ristiriidassa siinä noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osiltaan mitätön ja niiden sijasta käyvät noudatettaviksi työehtosopimuksen vastaavat määräykset.
Korkein oikeus viittasi ratkaisussaan aiempaan ratkaisukäytäntöönsä, jossa oli katsottu, että työoikeudessa on yleisesti noudatettu ns. edullisemmuussääntöä, jonka mukaan työnantajan tulee soveltaa työntekijälle edullisempaa työsopimusehtoa työehtosopimusmääräyksen sijaan. Korkein oikeus ei ollut kuitenkaan aikaisemmin ottanut kantaa siihen, voidaanko työehtosopimuksella heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. Työtuomioistuin oli sen sijaan useissa ratkaisuissaan ja lausunnoissaan katsonut, että työehtosopimuksella on mahdollista tietyin edellytyksin sopia keskeisenä työoikeudellisena periaatteena pidetyn edullisemmuussäännön poissulkemisesta.
Korkein oikeus totesi, että työsopimuksen ja työehtosopimuksen välistä ristiriitaa koskevan työehtosopimuslain säännöksen sanamuodon perusteella sen soveltamisen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko työehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva työsopimuksen ehto työntekijän kannalta edullisempi vai heikompi. Työehtosopimuslain esitöissä on katsottu, että työehtosopimuksen määräykset voivat joissakin tilanteissa olla enimmäisehtoja, jolloin työehtosopimusmääräykset korvaavat myös työtekijälle edullisemmat työsopimuksen ehdot. Tämä kanta on vakiintuneesti hyväksytty työtuomioistuimen oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa. Korkein oikeus totesikin, että työehtosopimuslain nojalla työehtosopimuksella voidaan muuttaa työsopimuksen ehtoja myös työntekijän vahingoksi.
Enimmäisehtona sovellettava työehtosopimusmääräys on kuitenkin työehtosopimusjärjestelmässä poikkeuksellinen. Tällaisella ehdolla puututaan työntekijän suojeluperiaatteen ja siihen liittyvän edullisemmuussäännön vastaisesti työsopimuksen osapuolten mahdollisuuksiin sopia yleistä tasoa paremmista tai yksilöllisistä työn tekemisen ehdoista. Jos työehtosopimuksella on tarkoitus sulkea edullisemmuussäännön soveltaminen pois, on perusteltua edellyttää, että työehtosopimuksen osapuolten nimenomainen tarkoitus käy selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai on muutoin ilmeinen. Korkein oikeus katsoikin, että työehtosopimuksen enimmäisehdoillakaan ei saa olennaisella tavalla huonontaa työntekijälle työsopimuksessa sovittuja ehtoja. Työehtosopimuksesta johtuvien muutosten olennaisuutta ja kohtuullisuutta on punnittava kokonaisuutena ja suhteessa työntekijän suojeluperiaatteeseen ja sopimusten sitovuuden periaatteeseen.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Korkei oikeus viittasi ratkaisussaan työtuomioistuin lausuntoon TT 2019:74, jossa työtuomioistuin katsoi, että työehtosopimuksen työajan pidentämistä koskevalla määräyksellä oli sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta kaikkien työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden työsuhteissa riippumatta siitä, oliko työajasta sovittu ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa työsopimuksella vai ei.
Työtuomioistuimen tapaan korkein oikeus katsoi, että tässä tapauksessa kyseessä olleen suunnittelu- ja konsultti-alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen sanamuoto tuki sitä tulkintaa, jonka mukaan työajan pidentäminen koski kaikkia ylempiä toimihenkilöitä. Vaikka työehtosopimuksessa ei ollut nimenomaisesti lausuttu siitä, onko työajan pidentämistä koskeva ehto luonteeltaan enimmäisehto, määräyksen sanamuodon, työehtosopimusmääräyksen taustalla olleen kilpailukykysopimuksen tavoitteiden ja edellä mainitussa työtuomioistuimen lausunnossa todettujen seikkojen perusteella oli ilmeistä, että työehtosopimusosapuolten nimenomaisena tarkoituksena oli ollut, että ehtoa sovelletaan kaikkiin sen piirissä oleviin työntekijöihin edullisemmuussääntö sivuuttaen. Korkein oikeus totesi myös, että kyseessä ei ollut niin olennaisella tavalla työntekijän työsopimuksen ehtoja heikentänyt muutos, että sitä voitaisiin pitää kohtuuttomana. Toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, korkein oikeus katsoikin, että työntekijän työaika oli määräytynyt työsopimuksen sijaan yhtiössä työehtosopimuksen perusteella tehdyn paikallisen sopimuksen mukaan. Työntekijä ei siten ollut työsopimusehdon perusteella oikeutettu kanteessa vaatimaansa palkkasaatavaan.
Yhteenveto
Korkeimman oikeuden ratkaisu heikentää työntekijöiden oikeutta sopia työehtosopimuksen määräyksiä paremmista työehdoista työsopimuksella. Ratkaisu korostaa järjestöjen valtaa suhteessa niiden jäsenien valtaan sopia työehtosopimuksen määräyksiä paremmista ehdoista työsopimuksessa. Ratkaisussa arvioidaan osaltaan myös sitä, mitä voidaan pitää työsopimuksen ehdon olennaisena muutoksena. Ratkaisussa korkein oikeus katsoi, ettei viikkotyöajan lisääminen puolella tunnilla 38 tuntiin muuttanut olennaisella tavalla työntekijän työsopimuksessa sovittua 37,5 tunnin viikkotyöaikaehtoa.
Lisätietoja ratkaisusta antaa:
Anna Paimela
Osakas
+358 40 1648626
Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.