top of page

Väliaikaiset muutokset työlainsäädäntöön

Koronavirustilanteesta johtuvat väliaikaiset muutokset työlainsäädäntöön tulivat voimaan 1.4.2020 ja niiden piti aluksi olla voimassa 30.6.2020 saakka, mutta niiden voimassaoloa jatkettiin 31.12.2020 asti. Muutosten mukaisesti lomautusilmoitusaika lyheni 14 päivästä viiteen päivään, ja yhteistoimintalain mukainen vähimmäisneuvotteluaika lyheni lomautustilanteissa 14 päivästä/kuudesta viikosta viiteen päivään. Viiden päivän pituinen vähimmäisneuvotteluaika koskee täten kaikkia työnantajan harkitsemia lomautuksia niiden suunnitellusta kestosta tai kohteena olevien työntekijöiden lukumäärästä riippumatta. Työehtosopimuksilla voidaan kuitenkin sopia edellä esitetystä lomautusilmoitusajasta ja neuvotteluajasta poikkeavasti. Lisäksi on mahdollista lomauttaa määräaikainen työntekijä vastaavilla perusteilla kuin toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa oleva työntekijä, ja työntekijän työsuhde voidaan purkaa koeajalla myös tuotannollisin tai taloudellisin irtisanomisperustein.


Edellä esitetyillä muutoksilla pyritään helpottamaan yritysten sopeutumista koronavirusepidemian aiheuttamiin työvoimatarpeen muutoksiin. Muutokset eivät koske valtiota, kuntaa, kuntayhtymää, Kansaneläkelaitosta, Ahvenanmaan maakunnan hallitusta tai evankelis-luterilaista ja ortodoksista kirkkoa.


Neuvotteluaikaa koskevan muutoksen soveltaminen


Jos lomauttamista koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat alkaneet ennen 1.4.2020, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty viiden päivän ajanjakson aikana, jollei yhteistoimintaneuvotteluissa toisin sovita. Tällöin esimerkiksi 27.3.2020 aloitetut neuvottelut voidaan päättää 1.4.2020, koska neuvotteluja on muutoksen voimaan tullessa käyty jo viisi päivää.


Jos työntekijän lomauttamista koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat vuorostaan alkaneet muutoksen voimassa ollessa, mutta neuvottelut jatkuvat muutoksen voimassaolon päättymisen jälkeen, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa, kun neuvotteluja on käyty viiden päivän ajanjakson aikana. Näin ollen esimerkiksi 29.12.2020 aloitetut neuvottelut voidaan päättää 3.1.2021, koska neuvottelut ovat alkaneet muutoksen voimassa ollessa.


Lomautusilmoitusaikaa koskevan muutoksen soveltaminen


Työnantaja, joka on ilmoittanut työntekijälle lomauttamisesta ennen 1.4.2020, saa muutoksen voimassa ollessa lomauttaa työntekijän, kun ilmoituksesta on kulunut vähintään viisi päivää. Näin ollen, jos työnantaja on ilmoittanut lomautuksesta työntekijälle 14 päivän ilmoitusaikaa käyttäen esimerkiksi 27.3.2020, työnantaja voi lyhentää lomautusilmoitusajan viiteen päivään, jolloin lomautus alkaisi jo 2.4.2020, kunhan työnantaja ilmoittaa asiasta työntekijälle viimeistään lomautuksen alkamista edeltävänä päivänä eli 1.4.2020.


Mikäli työnantaja on vuorostaan ilmoittanut työntekijälle lomauttamisesta 1.4.2020 jälkeen, voidaan työntekijä lomauttaa viiden päivän ilmoitusaikaa käyttäen, vaikka ilmoitusaika ulottuu muutoksen voimassaolon jälkeiseen aikaan. Näin ollen, jos työnantaja on ilmoittanut lomautuksesta työntekijälle esimerkiksi 29.12.2020, lomautus voisi alkaa 4.1.2021.


Takaisinottovelvollisuusaika pidentyy yhdeksään kuukauteen


Lisäksi 1.4.2020 tuli voimaan muutos, jonka mukaan tuotannollisin tai taloudellisin perustein irtisanotun työntekijän takaisinottovelvollisuusaika pidentyy väliaikaisesti yhdeksään kuukauteen. Yhdeksän kuukauden takaisinottovelvollisuusaikaa sovelletaan muutoksen voimassa ollessa, viimeistään 31.12.2020 irtisanottuihin työntekijöihin. Työehtosopimuksilla voidaan kuitenkin sopia toisin edellä esitetystä takaisinottovelvollisuusajasta.


Lisätietoja asiasta antaa:

Anna Paimela

Osakas

+358 40 1648626


Mikäli haluat artikkelit suoraan sähköpostiisi, tilaa Folksin uutiskirje täältä.

bottom of page