• Anna Paimela

Juristi mahdollistajana

Riski kuuluu liiketoimintaan


Aoittelevana juristina kirjoitin oikeuskirjallisuutta ja oikeustapauksia referoivia, pitkiä sähköposteja asiakkailleni. Kerroin niissä haparoivia suosituksia, jotka usein tähtäsivät siihen, että liiketoiminta voisi eliminoida suunniteltuun toimintaan liittyvät riskit. Myöhemmin ymmärsin, että riski kuuluu määritelmällisesti kaikkeen liiketoimintaan. Minun tehtäväni juristina oli auttaa tunnistamaan juridiset sudenkuopat sekä mahdollistaa päätöksenteko olemalla mahdollisimman selväsanainen ja ytimekäs.


Juristin on oman selustansa turvaamiseksi aina helpompi sanoa ”ei” kuin ”kyllä”. Varauksetonta, yksinkertaista vastausta on monimutkaistuvassa maailmassa yhä vaikeampi antaa – esimerkkinä vaikkapa muuttunut tietosuojasääntely – mutta hyvä juristi yrittää löytää keinoja päästä useammin vastaukseen ”kyllä”. Tavoite on saada riskit sellaiselle tasolle, jonka asiakasyritys on valmis hyväksymään.


Perinteinen juristin työkalupakki vanhentunut


Juristin perinteinen työkalupakki – termit, käsitteet ja määritelmät, joilla juristi koulutuksensa kautta hahmottaa ympäröivää oikeudellista maailmaa ja laatii dokumentteja – on auttamatta vanhentunut. Esimerkiksi tietosuojalainsäädäntö edellyttää, että informaatiota annetaan kuluttajille mahdollisimman ymmärrettävässä ja helposti lähestyttävässä muodossa. Juristi voi tällöin löytää itsensä antamasta palvelun ulkoasua ja käyttöliittymää koskevia suosituksia, sillä perinteisellä, monikymmensivuisella tietosuojaselosteella ei voida täyttää edellä mainittua tavoitetta. Kun taas pohditaan sitä, miten täyttää datan minimointiperiaate big dataan nojautuvassa liiketoiminnassa, päädytään usein tutkimaan arkkitehtuurikuvauksia ja asettamaan teknisiä rajoitteita datan hyödyntämiselle. Hyvä tietosuojajuristi on luontaisen kiinnostunut uusista teknologioista sekä käyttöliittymistä, jotka ohjaavat käyttäjää intuitiivisesti tekemään valintoja ja saamaan lisätietoja yrityksen tiedonkäsittelytavoista. Vain laajentamalla omaa osaamistaan, voi juristi aidosti toimia mahdollistajana nopeasti muuttuvassa digitaalisessa liiketoiminnassa.




Teknologian lisäksi juristin tulee ymmärtää liiketoiminnan prosesseja. Erään asiakkaamme myyntisopimukset olivat hyvin pitkiä ja edellyttivät sitä, että myyjä muokkasi sopimuksista useampaa kohtaa ennen asiakkaalle lähettämistä. Sopimukset olivat sinänsä juridisesti moitteettomia, mutta asiakkaalle ne olivat myynnin hidaste. Me muokkasimme sopimuksia käyttäjälle sopivaksi – yksinkertaisimme, tiivistimme, karsimme. Lopulta myyjät saivat keskittyä omaan työhönsä sen sijaan, että yrittivät määrittää sopivaa euromääräistä vastuunrajoitusta. Sopimukset saatiin maaliin aiempaa nopeammin ja myyjien aikaa vapautui uusasiakashankintaan.


Juridiikka voi olla liiketoiminnan öljyä


Me haluamme, että juridiikka on liiketoiminnan öljyä. Jatkuva lakikumppanuus kanssamme mahdollistaa sen, että asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa.

ICONICSIN MISSIO ON YKSINKERTAINEN: LUODA PAREMPIA LIIKEJURIDIIKAN PALVELUITA.

KÄYTÄMME LAKIA LIIKETOIMINNAN MAHDOLLISTAMISEEN.

SINÄ VOIT KESKITTYÄ MENESTYKSEESI.

Iconics Oy

Teollisuuskatu 21, 00510 Helsinki

hello@iconics.fi

  • Black Twitter Icon
  • Black LinkedIn Icon
  • Black Facebook Icon

Tilaa uutiskirjeemme!

© Iconics Oy, 2020